Etusivu | Valokuvat | Artikkelit | Hakemuslomake | Sukukokoukset | Toimisto | Sukutaulu | Syyrin Sanomat | Puheenjohtajan palsta

KÄSITYÖT - NAISTEN KULTTUURIA

FRIDHEMIN NÄYTTELY

Morsiamen kirja vuodelta 1933 kertoo, että ennen vanhaan tyttö alkoi valmistaa kapioita viisitoista täytettyään, jotta olisi valmis, kun tosi eteen tuli. Liinavaatelajien kappalemääriä laskettiin tusinoissa. Väkeä oli paljon, pyykkiä pestiin harvoin, joten tarvettakin oli. Kun liinavaatteiden valmistaminen saatettiin alkaa pellavan kylvämisestä, kuten esiäitimme Fredrica Syyrin kotona, voi vain kuvitella, millainen työ kapioiden valmistamisessa on ollut.

Eva Ihamuotila kiinnostui sukunsa naisten käsitöistä ja ryhtyi kokoamaan niitä veljenpoikansa vaimon Rosi Ihamuotilan avustuksella: - Mitä pitemmälle kokoelma on edistynyt, sitä arvokkaammaksi ja merkityksellisemmäksi olen sen kokenut, sanoo Eva Ihamuotila. - Vanhat käsityöt eivät ole vain tavaraa, niihin sisältyy esiäitiemme arvomaailma. Ne ovat todiste ahkeruudesta, toisista välittämisestä, kauneudentajusta, jopa taiteellisesta luovuudesta.

Romaani yhdestä lakanasta

Kokoelman vanhimmat käsityöt ovat kaksi pellavalakanaa. Ne on kutonut itse kasvattamistaan ja kehräämistään pellavista Fredrica Syyri (1820 - 1894).

Nykyihmisen näkökulmasta katsottuna tekstiilit ovat ainutlaatuisia. Lakanoilla on varmaan ikää yli 150 vuotta. Pellavakangas on silkinhienoa. Lakanat on koottu kahdesta, keskeltä yhteen ommellusta kappaleesta, sillä kangaspuut eivät olleet kyllin leveitä. Ommel on tehty käsin uskomattoman pienillä pistoilla. Tiedetään, että Fredricalla oli jo käsin pyöritettävä ompelukone, mutta hienoimmat työt tehtiin käsin.

Taidokkaan nimikoinnin lisäksi lakanat on koristeltu revinnäis- ja reikäompeleilla, joita joissakin lakanoissa on myös jalkopäässä. Ennen sähkövaloa - päreen, kynttilän tai öljylampun tuikkeessa - tehty työ on uskomattoman hienoa.

Aivan oman mainintansa ansaitsevat häälakanat. Niiden valmistamiseen uhrataan tietysti aivan erikoista huomiota, mutta Eva Ihamuotilan mukaan niitä käytetään vain kerran: hääyönä. Salli ja Frans Ihamuotilan häälakanat on koristettu ns. hardanger-ompelulla.

Maila Punttala on selvittänyt, että Fredrica Syyri teki pellavalakanoilla myös kauppaa Turun torilla - kuten tekivät monet lietolaiset naiset - ja osallistui 1850-luvulla Suomen Talousseuran näyttelyyn päästen palkintosijoille.

Liinavaatekaappi emännän ylpeys

Aivan yksin ei tuleva nuori nainen sentään yleensä kapioitaan valmistanut, vaan niitä tehtiin yhdessä perheen naisväen, ystävättärien ja palvelusväen sekä muiden seudun tunnettujen käsityöihmisten avulla. Morsiamen kirjan vaatimattomin kapioarkkuehdotus 1930-luvulta sisältää lakanoita, tyynyliinoja, kasvo-, käsi-, posliini- ja säkkipyyhkimiä, tusinan kutakin lajia; lautasliinoja varataan kaksi tusinaa; pöytäliinoja tarvitaan vain neljä. Teoksen laajemmissa liinavaatesuunnitelmissa mainitaan vielä erikseen lasi- ja veitsipyyhkimet, rapuliinat, pölypyyhkimet, mankeliliinat, kylpyraidit ja tuohon aikaan muodikkaat turkkilaiset kylpypyyhkimet. Kun tässä on mainittu vain liinavaatteet, ei kovin pienellä varustuksella naimisiin menty.

Pyykkipäivät ovat taatusti olleet rankkoja ennen pesukoneita. Emännät saattoivat ylpeillä liinavaatekaapillaan, jossa loistivat kiiltäviksi mankeloidut ja kauniisti viikatut lakanat, tyynyliinat, pyyhkeet ja lautasliinat tasaisissa pinoissa. Jopa tyynyliinojen nauhat piti silittää tai krepata. Lakanankulmiin ommeltiin numerot, jotta lakanoita käytettäisiin tasaisesti numerojärjestyksessä.

Pussit ja laukut

Ihamuotilan perhekunnan 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvissa käsitöissä on

huomattava määrä erilaisia kankaisia laukkuja ja pusseja monen monituisia tarpeita varten. Kunkin perheenjäsenen likapyykki kerättiin omaan pussiinsa. Lisäksi kampa peilipöydällä, käytössä oleva yöpaita ja kankainen lautasliina, luettavana oleva kirja, puhtaat nenäliinat, ompelutarvikkeet, neulepuikot, Ylhäisten näkkileipä ja tietysti silmälasit vaativat kukin oman, itse ommellun säilytyslaukkunsa, joka oli tietenkin kuvioitu asiaankuuluvin koruompelein.

Alusasut

Aivan oman lukunsa kokoelmassa muodostavat naisten alusasut. Vanhimmat aluspaidat käyvät nykynaisen yöpaidaksi, ja nekin on koristeltu hiuslaskoksin ja brodyyrein sekä tietenkin nimikoitu.

Naisten alushousut on melko myöhäinen keksintö. Vaatekappaletta pidettiin alkuun vallan säädyttömänä, nimikin oli "nimettömät". Kangasta niihinkin kului paljon: pitsikoristeiset lahkeet ulottuivat polviin, mutta luukkutekniikalla avautuvien housujen yllätys oli ompelematta jätetty keskisauma. Myös naisten alusvaatteiden narulle ripustamiseen ja ulkona kuivattamiseen liittyi omat, kirjoittamattomat sääntönsä.

Kun hameenhelma 1920-luvulla lyheni, alusasutkin kevenivät. Morsiamen kirja esittelee pastellivärisistä ohuista kankaista tehtyjä yö- ja päiväpaitoja sekä housuja, jotka on koristeltu reikä- ja päällikeompelulla. "Ilman rintaliivejä nykyään tuskin enää kukaan nainen katsoo olevansa vaatteissa", toteaa opaskirja ja neuvoo ompelemaan nekin - "rintioiset" - itse. Ihamuotilan kokoelmassa on sekä Evan että Aunen ompelemia alusasuja.

"Säädytön combineesi"

Nykyisellä bodylla on ollut edeltäjänsä jo 1920-luvulla. Salli Ihamuotilalta on säilynyt ns. combineesi, väljä vaatekappale, jota Morsiamen kirja nimittää paitahousuiksi . Salli-äiti ompeli combineesin myös tyttärilleen. Hellesäässä asu on varmaan ollut erinomainen, joskin Kotiliesi kantoi huolta moraalista vuonna 1927: "Ns. amerikkalaiset paitahousut, joissa housuja vastaa ainoastaan kapea napitettava liuska alhaalla, ovat lyhyiden hameiden seurassa täysin säädyttömät."

Paperikangasta ja puukenkiä

Sota-ajan Kotiliesi opasti perheenemäntiä kasvattamaan perunankuorista uusia perunoita, terittämään rikkinäisiä naisten sukkia ja uudistamaan puhki kulutettuja lakanoita. Lakana halkaistiin pituussuuntaan ja kaitaleet katkaistiin, ja näin saadut neljä palaa ommeltiin yhteen niin, että kulumattomat ulkoreunat tulivat keskelle.

Aune Ihamuotila matkusti sota-aikana ympäri maata pitämässä jopa puukengän-valmistuskursseja. Puukenkien lisäksi kokoelmassa on paperikankaasta ja aaltopahvista valmistettuja esineitä.

Lahjoitus Fredrica Wetterhof -säätiölle

Fridhemin näyttelyssä nähdään osa Ihamuotiloitten kodintekstiileistä. Kokonaisuus, johon kuuluu myös käsityövälineitä, vaatteita sekä mallilehtiä ja kirjontamalleja 1800- luvun loppupuolelta 1950-luvulle, on sovittu lahjoitettavaksi Fredrika Wetterhof -säätiölle lahjoittajalle sopivana ajankohtana.

"Kotini vanhat käsityöt"

Eva Ihamuotila on kirjoittanut kokoelmasta monistekirjan nimeltä "Kotini vanhat käsityöt" (v. 2002 - 2003), josta yksi kappale on lahjoitettu Fredrica ja Matti Syyrin sukuseuralle 30.10.2003. Teoksen alkupuheessa tekijä lausuu kiitokset Lea Toivoselle, Leena Äärilälle ja Rosi Ihamuotilalle, jotka ovat auttaneet kokoelman luomisessa ja selvittämisessä.

Kirjaa voidaan monistaa lisääkin, mikäli kiinnostusta on. Sen hinnaksi tulee noin 30 - 40 euroa.