Fredrica ja Matti Syyrin sukuseura

Marja-Riitta Perttula

TYKKIMIES TAUNO VAINION
JATKOSOTA KIRJEITTEN VALOSSA

Edellisessä Syyrin Sanomien numerossa kerrottiin eräs rakkaustarina - Alexandra Vainion o.s. Pakula ja Johan (Janne) Vainion - nuorten kirjeenvaihdon perusteella. Kirjeitten kirjoittaminen on ollut ruskolaisen Tuorin talon väelle tärkeä viestintämuoto myöhemminkin. Tauno Eero Johannes Vainio (1911 - 2000) oli sodan syttyessä talon ainoa poika. Veli Olavi oli kuollut 1937. Tauno Vainio osallistui Auran Patteristossa sekä talvi- että jatkosotaan. Kirjeitä on säilynyt iso nippu. Isä-Janne oli nuorena innokas kirjoittamaan morsiamelleen; nyt käyttää kynää ahkerasti äiti.Ihmeellistä on, että kirjeet ovat tehneet kaksi matkaa: ensin kotoa rintamalle ja sitten vielä takaisin sotilaan repussa. Näkee, että viestejä on pidetty arvossa. Niillä ei ole sytytetty korsun kamiinaa, vaan ne ovat varmaan toimineet ikään kuin talismaneina, suojelijoina pahaa vastaan.
Rintamalta käsin Tauno Vainio on ollut kirjeenvaihdossa myös monien tuttaviensa kanssa. Kirjekokoelmaa säilytetään Ruskolla Tuorin perhearkistossa. Tässä artikkelissa käsittelen vain jatkosodan
aikaisia viestejä rintaman ja kotiväen välillä. Sodanaikainen kirjeenvaihto kävi läpi ankaran sensuurin: sotilaan ei ollut lupa paljastaa olinpaikkaansa rintamalla, ei myöskään kuvata taisteluita tai mainita mitään sellaista, mikä olisi voitu käsittää sotasalaisuudeksi. Niinpä kirjeissä olinpaikaksi ilmoitetaan "Täällä", "Korsussa", "Täällä teltassa", mutta muutaman kerran mainitaan, että ollaan itärintamalla tai Itä-Karjalassa.
Kirjeen päiväykset olivat hyvin tärkeitä: niistä näki, että ainakin sinä päivänä kirjeen kirjoittaja oli ollut elossa ja ehjänä ja niistä saattoi sanomalehtien taistelu-uutisten kanssa seurata, millaista sotatyötä
rakas omainen juuri tuolloin teki. - Lomilla saattoi varmaan suullisesti kertoa hieman lähemminkin sijainnistaan ja tapahtumista.
Kirjeen kulku kotoa Ruskolta rintamalle kesti noin viisi päivää asemasodan aikana. Tieto oli tärkeä senkin vuoksi, että kotiväki saattoi tietää, mitkä ruokatarvikkeet kestivät pilaantumatta matkan nälkäisen maanpuolustajan suuhun.

AURAN PATTERISTON SOTATIE

Tauno Vainio palveli ainakin jatkosodassa Auran Patteristossa (III/KTR5), siis tykkimiehenä. Majuri Kalevi Suvannon teoksesta "Tykkimiehiä jatkosodassa. Auran Patteristo" (1995) selvisi summittain
myös ruskolaisen Tauno Vainion sotatie. Teoksesta on karttakuva tämän artikkelin yhteydessä. Tauno Vainion sotilaspassista selvisivät taistelupaikat, jotka pitävät yhtä kartan kanssa. Ne ovat
Korpiselkä, Vieljärvi, Nirkka, Pyhäjärvi, Prääsä, Äänislinna, Suokunniemi, Kontupohja, Karhumäki, Hiisjärvi, Poventsan lohko, Maselkä, Jouhivaara, Selki, Porajärvi, Liusvaara, Möhkö, Ilajajärvi, Lehmivaara ja Luovejoki.
Auran Patteristo perustettiin Varsinais-Suomen alueella 1. divisioonan tykistöksi, ja sen jalkaväki-rykmentit olivat JR 35, JR 56 ja JR 60. Divisioonan komentajaksi määrättiin eversti Paavo Paalu ja
tykistönkomentajaksi majuri Elof Roschier. Auran Patteriston komentajaksi tuli kapteeni Eino Sorsa. Tauno Vainio on ilmeisesti kuulunut 8. patteriin, joka perustettiin Vahdolla ja johon osa miehistä tuli
juuri Ruskolta. Majuri Suvannon teoksen mukaan kerron joistakin taisteluista, joista tykkimies Vainio on sensuurin vuoksi hyvin vaitonainen. Etenemisvaiheessa siirryttiin itää kohti jatkuvasti taistellen, ja vanha raja ylitettiin 20.7.1941.

TAUNO VAINION RINTAMAKIRJEET
jatkosodan ajalta 1941 - 1944
Omaiset saavat kuitenkin lukea jotain taistelujen kulusta ja etenemisestä sensuurista huolimatta. Kirjeitten lukijat kehittyivät varmasti tarkoiksi huomaamaan pienet vihjeet siitä, mitä rintamalla tapahtui.
Lisänä olivat tietysti radion ja lehtien uutiset.
20.7.1941
Auran Patteristo ylitti vanhan rajan. Kaksi päivää myöhemmin Tauno kirjoittaa: "Kirjoitan täältä vieraalta maalta kovalla kiireellä muutaman sanan. Olemme muuttaneet täällä niin usein, että tahtoo aika vain niin kulua muussa hommassa. Viime yönkin olimme marssilla kun siirryttiin runsas parikymmentä kilometriä eteenpäin. Kyllä täällä muuten on mielenkiintoista matkustaa kun ei ole ennen käynyt, kun olisi vain rauhalliset ajat." Sää on helteinen, tiet pölyävät, mutta muuttuvat itään mentäessä paremmiksi.
25.7.1941
Joukot ovat edenneet hyvin, mutta kenraali Heinrichs on 22.7. määrännyt divisioonan puolustusasemiin linjalle Ivanselkä-Hiisjärvi-Kirvesjärvi-Syväjärvi, vaikka tiedustelupartio oli käynyt miltei Petroskoissa asti eikä ollut kohdannut vastusta. Tie Petroskoihin olisi Suvannon mukaan silloin ollut avoin, mutta myöhemmin tuotettiin vastapuolelle Petroskoista esteeksi ainakin kaksi divisioonaa. 8. patteri oli Timoilan kylän alueella. Suurin piirtein näillä linjoilla taisteltiin kuukauden verran, ja vihollinen hyökkäsi jatkuvasti. Vainio kirjoittaa, että "viime aikoina" vihollisen ilmatoiminta on ollut vilkkaampaa, edellisessä majapaikassa kaksi auralaista oli haavoittunut ilmapommista.
Myös oma isäni Viljo Perttula palveli JR 35:ssä ja kaatui Vieljärvellä, Ivanselässä 8.8.1941. Sekä hän että Tauno Vainio olivat mukana Vieljärven raskaissa taisteluissa, mutta ei ole tietoa, tunsiko Tauno serkkunsa Sirkka-Liisa Pakulan vastavihittyä aviomiestä, minun isääni. Muista sukulaisista on kirjeissä kyllä mainintoja. Tauno kirjoittaa juuri 25.7. : "Eilen täällä kuulin eräältä Liedon pojalta, että Postin Eero on 23. p:nä lentopommituksessa haavoittunut aika vaikeasti, en tiedä sen tarkemmin. Hän oli myös tässä lähellä ja minäkin näin hänet kerran aikaisemmin tässä matkan varrella, ja Syyrin Yrjön ja Paulin tapasin vähän jälkeenpäin."
1.8.1941
Suvannon mukaan vihollinen hyökkäilee jatkuvasti, mutta tykkimies Vainio toteaa tyynen rauhallisesti:
"Olemme voineet hyvin täällä (ilmeisesti Timoilan kylässä) eikä mitään erikoista ole tapahtunut. yksi pieni ukkossade oli tässä hiljan. Kai siellä (kotona) siirtoväki jo odottaa kovin Karjalaan pääsyä. Kyllä se varmaan on heillekin hauskaa palata entisille asumasijoilleen."
Tykkimiehellä on käsitys, että etenemisvaiheen aikana vallatut alueet pidetään, kuinkas muuten. Ruskolle menee tässä kirjeessä myös suruviesti. Tauno on "samalta Liedon pojalta" kuullut, että Eero Posti "olisi kuollut sairaalassa, mutta en tiedä tarkemmin. On sekin vaan ikävää, kun Paulikin (Posti, Eeron veli) viime sodassa (talvisodassa) kaatui."
21.11.1941
Kirjeenvaihdossa on yli kahden ja puolen kuukauden tauko. Mahdollisesti kirjeitä ei ole säilynyt, sillä taistelut ja eteneminen ovat vieneet varmasti voimia. Suvanto mainitsee erityisesti elokuun 13. päivän taistelut, joissa 8. patteri sai tulitarkkuudestaan erityistä kiitosta, mainittujen joukossa mm. laskija Vainio. Auran patteriston osuus oli ratkaiseva syksyn taisteluissa Prääsän lähellä, jossa vihollinen saarrettiin mottiin ja tuhottiin. Sotasaalis oli runsas. Tätä taistelua on myöhemmin pidetty ratkaisevana Petroskoita vallattaessa.
Auran Patteristo jatkoi Petroskoin ohittaen Muurmannin radan vaiheille. Raskaitten marssien jälkeen
150 kilometriä viidessä päivässä oltiin lopulta Mäenselän kylässä 6.11.1941. Nyt vasta saatiin talvivarusteet ja talviajoneuvot sekä lukuisa määrä kunniamerkkejä. Patteriston taisteluosaston piti
katkaista venäläisten perääntyminen miinoittamalla Muurmannin rata, mutta tehtävä ei onnistunut.
Muu patteristo määrättiin ajamaan vihollista takaa Muurmannin radan oikealta puolelta.
Tykkimies kiittelee paketista ja valittelee huonoa postinkulkua. Armeijan muonaan kaivataan ko
toista täydennystä: "Onko jo sika teurastettu, että vois saada jotain sylttyä tai muuta täällä kun on sitä
rasvan puolta niin vähän."
Puolet miehistä on jo käynyt lomalla, Tauno ei ole päässyt. Liikkeellä on huhu, jonka mukaan vanhempia ikäluokkia ryhdytään kotiuttamaan, "mutta ei niistä tiedä mitään varmaa." Tähän asiaan Tauno Vainio palaa kirjeissään usein ja toivoo siviiliin pääsyä, olihan hän tuolloin 30-vuotias. Auran Patteristosta muodostettiin "vanhojen patteristo", mutta kotiuttamisesta ei tullut mitään koko sodan aikana. Rasitus painoi joukkoja, ja koko sodanhan piti olla ohi muutamassa viikossa.
Mäenselän seudun taisteluista Tauno kirjoittaa: "Sellaista aika jyskettä täällä vielä ainakin on, mutta mutta hyvin sentään olemme täällä säilyneet. Neljä miestä tästä meidän joukosta tässä hiljan haavoittui miinoista. Yhdeltä meni jalka ja kolme muuta haavoittui lievemmin."
25.11.1941
Kotoa on tullut paketti korppuja: " kirjettäkään en huomannut ennen kuin korput oli loppu. Se kun oli
siellä pohjalla."
21.12.1941
Kirjeliikenteessä on jälleen kuukauden tauko. Suvannon mukaan 1. divisioonan joukot olivat joulukuun alussa väsyneitä ja kärsineet raskaita miestappioita. Pala palalta oli edetty taistellen päätien suunnassa
kohti Karhumäkeä, joka vallattiin 6.12.1941, samana päivänä, jolloin Englanti julisti sodan Suomelle. Nyt patteristo pääsi lepäämään Käppäselkään. Näistä seikoista ei kotiin lähetetyssä kirjeessä kerrota, sen sijaan osa saapuneista paketeista on ollut ruhjoutuneita, sillä niitä kuljettaneet junat ovat ajaneet yhteen. Jouluksikaan tykkimies Vainio ei saa lomaa, mutta elämänmyönteisen luonteensa mukaan hän hakee hyviä puolia tilanteesta: "On sekin mukavaa, kun saamme olla levossa, ettei tarvitse olla linjoilla näin jouluna. Jouluvalmisteluja täälläkin tehdään monenlaisia, että voi se joulu täälläkin mennä hyvin, vaikka ei se nyt siltä tunnu kuin kotona. Meille oli elokuvanäytöskin eilen illalla ulkona vaan, ja kanttiini myös avettiin eilen."
5.2.1942
!942 alkoi asemasotavaihe, jolloin kirjeitä oli aikaa lähettää enemmän ja paketitkin löysivät paremmin saajansa. Tykkimies Tauno Vainio on ilmeisesti saanut loman tammikuussa, koska hän ilmoittaa kotiväelle 5.2. päässeensä onnellisesti perille edellisenä iltana ja löytäneensä muuttaneen joukkoosastonsa.
23.2.1942
Kirje on päivätty "Korsussa". Armeija marssii vatsallaan: "Me saatiin tänne tuoreita kalojakin ja paistin niitä äsken, olivatkin aika hyviä. Täällä onkin nyt hiukan runsaammat annokset kuin silloin kun oltiin huilaamassa, mutta silloin olivatkin niin kovin pienet." Vaikuttaa siltä, että ollaan linjoilla taas.
18.4.1942
On kelirikko, kevät tulossa, teillä vettä, mutta "kyllä nyt kelpaa kun se kylmä talvi taas on kerran voitettu". Korsun katosta tippuu vettä sisälle. Nollayksi syntyneet ja sitä vanhemmat lasketaan siviiliin.
29.4.1942
Tauno pyytää kotiväeltä kirjekuoria, kun kanttiinista saa vain korvikekuoria, kuin tilipusseja. Maanviljelijä odottaa kovin kotiinpääsyä; kevättyöt odottavat Ruskolla: " kuinka olis, jos sinne kotipel
lon perälle istuttais nurmiviillokseen fälttiperunaa."
6.5.1942
Kirje on laadittu viiden aikaan aamuyöstä. Kirjoittaja on ainoana hereillä, tällä kertaa yöpäivystäjänä. Hänellä on "kerran iloisempaakin kirjoitettavaa". Lomaanomus on jätetty sisään ja kylvöloman myöntäminen on melko varmaa.
9.6.1942
Tauno Vainio on siirtynyt aurankurjesta jälleen miekankahvaan. Kylvölomalta tullut mies kirjoittaa: "Täällä oli taas muutettu sillä aikaa toiseen paikkaan, mutta etelämmäksi, vaikka silloin kun lähdin, puhuttiin pohjoisempaan siirtymisestä. Tämä ei ollutkaan kovin pitkä siirto, vain noin 10 km." Suvannon mukaan Auran Patteristo siirtyi toukokuun lopussa Kanavan (Stalinin?) lohkolle, jossa käytiin ankaria taisteluita. Taisteluista Tauno ei kerro mitään, sen sijaan hän kertoo, että rakennetaan uusia korsuja kauniin puron varteen, jossa kasvaa kauniita lehtipuita. Tunnelma on leppoisa: "Olen nyt saunanlämmityspuuhissa täällä ylikersantti Aaltosen kanssa ja tässä välillä kirjoittelen. Täällä onkin oikein komea sauna ."
25.6.1942
Kotiväki saa kuulla juhannusjuhlan vietosta rintamalla: "Komentaja puhui ja pastori, oli myös laulua ja soittoa, korviketarjoilua, köydenvetokilpailu ja kaikkia vähän niin kuin arpajaisissa." Myös kotirintamalta on ollut vieraita, Vahdolta Kohmo ja Hannula.
29.6.1942
"Täällä on sellaista samanlaista vaan." Rakennetaan kirkasjohtolinjaa ja veistellään heinäseipäitä.
2.7.1942
Kotityöt ovat mielessä ja Tuorille saadaan tarkkoja ohjeita heinätöistä:" mielestäni ei nyt saisi käyttää heinätöissäkään samaa taktiikkaa kuin viime vuona. Kun nyt on satanut enemmän, niin maakin on kosteampaa, vaikka olis hyvät poudatkin, niin ei ne heinät kuivu hyvin ilman seipäitä. Ja jos tulee sateita, niin sitten on vallan huonoa. Mutta kun laittaa hyvin seipäisiin, niin ovat kuin ladossa. Ja koettakaa nyt koneenterät ja viikatteet saada teräviksi."
7.7.1942
Tauno kertoo ylennyksestään vaatimattomasti tapansa mukaan: "-- minun pitäis tässä nyt olla ryhmänjohtajana, vaikka ei tässä nyt niin erikoista ole, mutta on se nimitys kuitenkin." Eskolalta on myös tullut paketti. Siinä on ollut korviketta, sokeria ja piparkakkuja. Liekö Maila Punttalalla ollut sormensa asiassa?
17.11.1942
Kynä on vaihtunut mustekynäksi: "Olemme vielä täällä edessä, huomenna tulee vaihto, että päästään pois.Vaikka hyvinhän se täälläkin on sentään mennyt."
25.11.1942
"Joudun tästä piakkoin kai hevosmieheksi 10 vuorokaudeksi, kun meidän vakituinen hevosmies pääsee lomalle." Uutena toiveena ruokaainelistalla ovat sekajauhot, joita Tauno kertoo lisäävänsä armeijan jokseenkin ohueen velliin ja paistavansa siitä pannukakkua.
5.12.1942
Elintarvikkeet ovat yhä tiukemmalla. Taunon paketista on joku postissa murtanut kulman ja vienyt voin. Makkarat ja leivät ovat säilyneet hyvin ja maistuvat.
23.12.1942
Odotetaan joulua ja kotiseudun vieraita, Ullantaloa ja Uttulaa, joilla on mieluisia paketteja tuliaisinaan. "Minä muuten sainkin nyt taas jouluksi komennuksen tänne eteen. Ei muuten vielä aivan olisi vuoroni ollut, mutta eräs pojista, jonka piti tulla tänne, ei saapunutkaan lomalta ajoissa. Oli kai sairastunut. Ja kun täällä kuitenkin täytyy jonkun olla. -- Olishan se tosin ollut hauskempi ja vapaampi viettää joulu siellä omassa korsussa.-- Älkää nyt sentään murehtiko kovin puolestani. Toivotaan, että rintama pysyy taas rauhallisena, ja Herran huomassahan täällä ollaan joka paikassa."
1.1.1943
Vuosi 1943 on vielä asemasodan aikaa. Joulun seudulla omaiset ja tuttavat ovat muistaneet maanpuolustajaa runsain lahjoin. Tauno kirjoittaa, ettei tarvitse pitkään aikaan lähettää korviketta eikä kirjoitustarvikkeita. Vaatteitakaan ei enää tarvita lisää. "Makkara oli hiukan homeessa, mutta kun sitä veitsellä puhdistin ja paistoin, niin meni se ihan täydestä. Kaakun söin tänään jo loppuun, ja olikin aika hyvää. Korput säästän kaikkein viimeksi, ne kun säilyvät. Toisen lonkan (pitkon) paloitin siivuiksi ja ovat nyt uunissa kuivumassa."
"Olen nyt taas täällä omalla korsulla, tänään pääsimme sieltä edestä. Siellä se joulu menikin tällä kertaa oikein etulinjan korsussa paremmin. Muuten olikin tavallisen rauhallista, mutta viime yönä (uudenvuodenyönä) oli sellaista vähän rauhatonta, kun ryssä siellä myös vähän ampuili kranaatteja, niin ettei oikein saanut nukuttua." Varsinaissuomalainen rauhoittaa kotiväkeä parillakin vähän-sanalla. Varsinaissuomalainen ei ryhdy kerskumaan kovilla paikoilla, joissa on ollut, totea vain, ettei oikein ole saanut etulinjassa unta silmään, kun naapuri metelöi!
Pimeä on sotilaan turva, mutta pimeänä vuodenaikana se oli myös valtava ongelma. Asemasodan aikana majapaikassa ei voinut tehdä juuri mitään valon puutteen vuoksi. Nyt Tauno kuitenkin toteaa, että on hauskempi olla, kun heillä on valoisampi korsukin. Sanaa hauska kirjoittaja käyttää kirjeessään usein, mikä tuntuu rintamaoloissa oudolta. Etulinjassa olon jälkeen on vapaata, voi kirjoitella ja kuunnella vaikka radiota, jollainen miehillä on korsussaan. Sanomalehdistä voi lukea Ruskon uutisia. Vuodenvaihteessa varsinkin kihlaus- ja vihkimisuutiset noteerataan tarkoin.
Tuorin tuleva isäntä kantaa huolta myös kotitilan karjasta: "Onko hevoset ja muu karja säilynyt hyvin? Näkeekö Liisasta ja Puttesta vielä mitään, tuleeko niille varsoja keväällä (4.1.1944)?" Liisa-hevonen on sotaveteraani. Aikaisemmissa kirjeissä Tauno mainitsee Liisan päässeen rintamalta kotiin.
19.2.1943
Kotona on huoli siitä, mistä saadaan työvoimaa talon töihin, kun miehet ovat rintamalla. Yhtäkkiä tykkimies muistaa puimakoneen huollon. Viljaahan tappuroidaan pitkin talvea: "Pitäkää vain huolta niistä seuloista ja muista siinä puimakoneessa, etteivät pääse tukkeutumaan. Ja se rasvapullo on siinä pislaan laatikossa, en muistanut sitä silloin sen paremmin sanoa. Se veroilmoituskin jäi silloin tekemättä, mutta taitaa isä sieltä jostain vaikka assistentilta saada vähän apua."
22.4.1943
Juhlapäivät rintamalla ovat aina hieman haikeita, kotoiset olot tulevat mieleen. Laskiaisena ja pääsiäisenä kirjoitetuissa kirjeissä puhutaan paljon lomille tulosta, mutta Tauno yrittää malttaa mielensä ja siirtää lomansa kevättöiden aikaan. Hän kyselee, onko siementen itävyyttä koeteltu, ja opastaa kylvökoneen käy tössä: "Viime vuonna kun tuli se kevätvehnä vähän liian tihkua, kylvettiin silloin siinä 7 (asteikolla),että taitais olla sopivaa kylvää siinä kuudessa."
24.5.1943
Ei selviä, onko tykkimies päässyt kotiin kylvölle, mutta asiat ovat mielessä: " Kuinka se uusi mies siellä nyt toimii? Onko mistään saatu karjanhoitajaa vielä? Joko karja ja hevoset saadaan pian ulos laitumelle?
Kertokaa nyt ensi kirjeessä, miltä siellä kaikki näyttää. Onko tullut sopivasti kylvettyä? Ja kuinka se Knaapinpellon ruis ja vehnä näyttää kehittyvän? Ja kuinka ne lantut ovat itäneet, ovatko tulleet jo
päälle? Kylväkää nyt sitä salpietaria vielä oraille jos näyttää tarttevan." Kirje päättyy tietoon, että "korvikekin tuossa jo kiehahti ja aletaan kohta juomaan". Tapansa mukaan Tauno toivottaa kotiväelle hyvää vointia ja parhainta Jumalan siunausta. Suvanto on asemasodan ajalta hyvin lyhytsanainen: Auran Patteristolla oli jatkuvaa tulitoimintaa 1942 - 44. Lisäksi oli koulutusta, järjestettiin urheilukilpailuja, tehtiin puhdetöitä ja järjestettiin viihdytys-toimintaa. Pekka Tiilikaisen ääni tuli tutuksi Karhumäen radiosta.
2.11.1943
Viideltä vuoden 1943 kuukaudelta ei ole säilynyt kirjeitä, mutta varmaan niitä on kirjoitettu puolin ja toisin. Pyhäinpäivän tienoilla Taunolla on aikaa kotiasioille. Alkutalvi on ollut leuto, ja kirjoituspäivänä on aurinkoinen pakkaspäivä. Lukija saa tietää, että hevoset ovat varsoneet ja talli alkaa olla täynnä. "Mutta ei niitä nyt näin syksyllä ainakaan kannata ruveta myymäänkään, kun rehuja sentään on", ilmaisee Tauno mielipiteensä. Kyntöjä tehdään hevosilla niin myöhään kuin maa sulaa on, ja Tauno arvelee syysviljojenkin viihtyvän lämpimässä alkutalven säässä: "Kuinka se Paasniitun oras on nyt kehittynyt? Siellä taitaa vieläkin olla niin lämmintä, että kasvaa vieläkin?" Myös työvoiman saanti askarruttaa: "Vieläkö Laihasten Artturi jäi meille hommiin? Ei se uusi karjanhoitaja vielä ole tainnut tulla." Sodankäynti on kallista ja vaatii kansalaisilta uhrauksia: "Siellä taitaa olla ne pakkolainat ja muut nyt myös esillä? Mitä ne tulevat meidän kohdalla vaikuttamaan?"
7.11.1943
Tuntuu, ettei sodasta ole tietoakaan. Kirje on laadittu sunnuntaina aamupäivällä. Kirjoittaja vakuuttaa, että on voitu hyvin ja on ollut rauhallista. Tämä lienee sanottu kotiväen rauhoittamiseksi, sillä toiselta sivulta saa lukea, että varsinkin nuoremmilla miehillä on ollut sellaista kiirettä ja touhua. Asuinpaikka on kuitenkin vaihtunut, mikä vihjaa taistelutoimintaan. "Asumme nyt tällaisessa melko siistissä pikku tuvassa, laitettiin seiniin oksamassa -paperit ja muutenkin on puhdistettu paikat." Pulaa alkaa olla kaikenlaisesta tavarasta, ja Taunokin käy vaihtokauppaa, myy rannekellon, ostaa tasku
kellon ja vaihtaa sen raumalaisen räätälin tekemiin diagonaalisaapashousuihin, joita oli pidetty vain yhden loman ajan.
19.12.1943
Marraskuun lopulla Tauno on käynyt Ruskolla lomalla, ja nyt on ollut "sellaista vähän kiirettä. Ollaan nyt taas toisessa paikassa kuin aikaisemmin."
28.12.1943
Joulu on mennyt rauhallisesti, ja paketeista riittää hyvää pitkäksi aikaa. Joulukuusi on kanttiinissa, korsuun ei laitettu, "kun ei oikein ollut millä sen olisi koristanut." Pulaa on uudenvuoden korteista.
8.2.1944
Sodan loppumisesta ei kirjeissä enää ole mainintoja, kun on taisteltu kolmatta vuotta. Tuorin työmiehen Laihasten Artturin veli (ilmeisesti) Aarne on kaatunut, ja hänen kotonaan on kova murhe. Tällaiset
suruviestit kulkevat monissa kirjeissä rintaman ja kotiväen välillä. Asemasodan rauhallista aikaa eletään yhä. Tykkimiehellä on ollut aikaa lukea sanomalehtiä, ilmeisesti Turussa ilmestyvää Uutta Auraa. Puutteellisista rintamaoloista huolimatta Taunon terveys on erittäin hyvä. - Kirjeen kirjoitustilanteesta saa lukija mieleensä hauskan tilannekuvan: "Kirjoitan tätä nyt kovalla
kiireellä kun postinkuljettaja jo odottaa tuossa, annoin hänelle tupakan suupieleen, niin odottaa niin kauan, että saan valmiiksi."
6.8.1944
Nyt ollaan jo perääntymisvaiheen loppuajoissa - kuukauden kuluttua, 4.9.1944 tuli välirauha. Kirjeitä ei ole säilynyt yli puolen vuoden ajalta, vaikka niitä varmasti on ahkerasti laadittu; perääntymisvaiheessa varmaan harvemmin.
Ruokapaketit sentään ovat löytäneet perille, ja tykkimies Vainio kiittää erikoisesti pullista ja korpuista.Jokainen sodan viime vaiheisiin perehtynyt voi jotenkin kuvitella, millaisen koettelemuksen läpi jokainen rintamamies on taistellut. Tykkimies Tauno Vainio säilyttää rauhallisuutensa ja - voisipa sanoa - miltei vähättelee kokemuksiaan: "Olen voinut sentään hyvin täällä, vaikka aika räiskettä on se täälläkin päin sentään ollut. Aina on sentään ollut varjelus meidän kohdalla, tähän asti ainakin minun kohdallani. Ja toivotaan nyt, että Jumalan avulla selvittäis vielä hyvin tästä sodasta."
Tuhon ja kuoleman vastapainona sotilas ajattelee rauhanajan peltotöitä. " -- olis hauskaa olla siellä mukana. Ja kun näkiskin, kuinka siellä oikein kaikki on kasvanut. -- Laittakaa nyt vain hyvin seipäi-
siin, niin säilyvät siinäkin, jos ei niin pian ehdi korjaamaankaan."

AURAN PATTERISTON
PERÄÄNTYMISTAISTELUT
SUVANNON MUKAAN
Neuvostojoukot aloittivat suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella kesäkuussa 1944. Maaselän kannaksella suomalaisia vastassa oli kolme neuvostodivisioonaa. Auran Patteristo irrottautui 20.6. Maaselän kannakselta ja aloitti muiden mukana perääntymisen kohti Suomea: Porajärven kautta kohti Ilomantsia. Maaselän kannakselta irtautumista helpotti taisteluosasto Törni, jonka sissitoimintaan
osallistui myös tuleva presidentti Mauno Koivisto. Ankarimpia vetäytymistaisteluista käytiin Ilomantsissa. Auran Patteristo oli motissa Megrijärven kaakkoispuolella 17.7. Pois päästiin savuverhon suojassa. Hevosia jouduttiin ampumaan niiden saatua osumia. Muonituksen hoitaminen oli hankalaa kokoperääntymisvaiheen ajan. Lepotaukoihin ei ollut aikaa, vaan oli käytävä lakkaamatta viivytystaisteluja.
Vihollinen yritti myös sytyttää palopommeilla metsäpaloja. Megrijärvellä ei korkean kuusikon vuoksi voitu käyttää tykistöä, mutta tykkimiehet tekivät tehtävänsä jalkaväkenäkin. 25.7. Patteristo perääntyi Luovejokilinjalle ja parin päivän kuluttua se oli Möhkössä. Nämäkin molemmat taistelupaikat mainitaan Tauno Vainion sotilaspassissa. Ilomantsin taistelut Kun Ihantalan ja Vuosalmen sekä Viipurinlahden torjunnat olivat suomalaisilta onnistuneet, vihollinen yritti hyökätä Ilomantsin kautta Joensuuhun sekä sieltä etelämmässä olevien suomalaisjoukkojen selustaan. Suomalaiset olivat kuitenkin valmistautuneet vastaiskuun keskittämällä joukkoja Ilomantsin seudulle. He aloittivat vastahyökkäyksen 31.7. aamuyöllä. Auran Patteristo oli asemissa Ilajärven (Ilajajärven) maastossa. Tarkasti johdettu tykistötuli metsämaastossa suojatonta vihollista vastaan teki selvää jälkeä. Patteristo ampui Ilomantsin taisteluissa kolmen viikon aikana ylivoimaisesti eniten laukauksia yli 13 000. Elokuun 3. päivään mennessä venäläinen 176. divisioona oli saarrettu Vellivaara Lehmivaara-alueelle, mutta pääsi perääntymään lopulta kahdesta motista. Venäläisiltä jäi kuitenkin mm. 34 tykkiä, 25 kranaatinheitintä, 20 kuorma-autoa ja 200 muuta ajoneuvoa. Joensuuhun venäläiset siis eivät päässeet, ja taistelut taukosivat vähitellen 9.8. mennessä.
"Aika räiskettä" Kiittäessään korpuista ja pullista 6.8. tykkimies Tauno Vainio siis kertoo voivansa "sentään hyvin" ja kuittaa edellä kerrotun kiirastulen Maaselän kannaksen ja Ilomantsin välillä vain aika räiskeeksi. Paitsi miehet, myös heidän hermonsa tuntuvat tuolloin olleen rautaa.
Välirauha 4.9.1944
Auran Patteriston sotaretki päättyi Korpiselässä Onnenvirralle, mistä retki oli alkanutkin. Osaavia taistelijoita III/KTR 5:n komentaja v.1943 - 1944, majuri Alpo Korhonen antaa tunnustusta tykistöryhmälleen Auran Patteriston historiikissa julkaistussa tervehdyksessään: "Auran Patteristo taisteli jatkosodassa maineikkaasti kesäkuusta 1941 syyskuuhun 1944. Henki oli hyvä koko ajan ja tehtävät suoritettiin tinkimättä vaikka ajoittain oli vaikeuksiakin. Valitettavia tappioitakin tuli, mutta suurilta menetyksiltä vältyttiin. Patteristosta kaatui lähes 20 miestä. -- Oli ilo toimia tosi suomalaisten, osaavien taistelijoiden johtajana."

KOTIVÄEN KIRJEET
TAUNO VAINIOLLE
Kotoa, Ruskon Tuorilta, on kirjoittanut yleensä äiti Aleksandra (Sandra) Vainio, o.s. Pakula. Kirjeitä on säilynyt toistakymmentä, mutta niitä on varmasti lähetetty enemmänkin. Huoli ja huolenpito rintamalla olevasta ainoasta pojasta, sukutilan jatkajasta, on ollut jokapäiväinen, mielessä aamulla herätessä ja illalla iltarukousta lukiessa. Kirjeitten tehtävä on ollut myös kertoa, että sotilaasta välitetään ja antaa kuvaa kodin yhä jatkuvasta arjesta ja juhlastakin. Monesti kirjeet on tarvittu tulen sytyttämiseksi kamiinaan, mutta ne ovat voineet toimia myös amuletteina, suojelijoina pahaa vastaan, ja siksi niitä on säilytetty repun pohjalla vaikeissakin oloissa.
Kirjeitten ajoittamista haittaa, ettei niissä ole juuri vuosilukua, vain kuu ja päivä. Puhutteluna on säännöllisesti "Rakas Tauno", vaikka sanaa rakas ei tavallisissa oloissa taida varsinaissuomalaisen suusta juuri kuulla. Kirjeen lopussa Sandra-äiti jättää poikansa aina "Jumalan huostaan" ja kehottaa: "Muista luottaa Jumalan apuun - ei muuta turvaa ole." Maallisemmankin turvan äiti muistaa: "Kamferttipullosikin jäi kotiin. Sitäkin minä suren, ettei tarvitse ostaa uutta" (25.10.).
Työtä on maalaistalossa paljon, ja usein kirje on laadittu kovassa kiireessä: "Kirjoitin tämän muutamassa minuutissa, kun Kerttu menee viemään omaa kirjettään." Janne-isä kirjoittaa harvoin. Yhtenä syynä on, että hänen näkönsä on heikentynyt. "Minäkin puolestani kirjoitan vähän. Minulla ei ole silmälasia enkä näe oikein kirjoittaa enkä ole ehtinyt Turkuun hakemaan niitä. Täällä on ollut kovin kiirettä. Talvileivät olemme sentään leiponeet. Kirjoitan pian enemmän. Tällä kertaa on niin pimeä sumuinen aamu, ettei näe mitään" (10.11.1942). Paitsi aamuhämärissä, viestejä laaditaan myös myöhään illalla töitten päätyttyä.
Helmikuisen kirjeen loppukaneettina on: "Isä nukkuu jo." Voi kuvitella äidin istuvan hiljaisessa huoneessa pienen lampun valossa kirjoitusneuvot edessään, mielessään poikansa "siellä jossakin".
Talon töistä vanhemmat kirjoittavat joka kirjeessä. Rintamalla olijasta on mukava kuvitella, miltä näyttää, kun kaikki oikein kasvaa ja vihertää, kun sato kypsyy ja korjataan, kun kyntöjä tehdään. "Suonperiltä tulivat eilen kaurat korjuun ja makasiini tuli täyteen kattoa myöden. Kotia tuotiin kuorma aina ehtosin tullessa . Rekien kanssa siellä korjattiin, kun kärryt vajosivat niin paljon" (10.11.1942). On sikalahtia ja motintekoa, aitatolppien ja seipäitten veistämistä; tammikuussa Tuorilla leivotaan armeijan tarpeisiin leipää kylmässä tuvassa. Putte-hevosen kengittäminenkin kerrotaan. Hevosten ja varsojen voinnista mainitaan usein.
Huhtikuussa 1943 pääsiäisen edellä äiti lähettää Taunolle juhlaruokaa: pikkuleipien lisäksi munia ja jopa mämmiä. Kirjeessä on tarkka työn kuvaus. "-- meillä tulee huomenna puiminen. Täytyy ottaa lainaan puimakone Frans Äärlästä ja Munittulan moottori, kun oman puimakoneen akseli on vikaantunut. Ei saatu ostaa uutta akselia, vietiin vanha Turkuun hitsattavaksi eikä sitä saatu ennen pääsiäistä laitettua. Siemenvehnät ovat puimatta ja kauran siemenetkin. Nyt on sentään helpompi puida kun saa puida kotona. -- Rukiin ja vehnän oraat ovat vielä heikonpuoleisia."
Kylässäkin käydään ja Tuorilla käy vieraita. Äiti kirjoittaa 26.2. - vuodesta ei ole tietoa - vierailusta Eskolassa: "Eskolassa olimme --mekin menimme myöhään ja Eva ja Onni tulivat vielä myöhemmin. Sillä aikaa kuin me siellä olimme, niin Eeva soitti, että he tulevat ja Maunulan Mauri oli vähä ennen tuonut kauniin kukkasen Mailalle, kun Ihamuotilat olivat antaneet tuoda sentähden varmaan kuin Maila viran sai."
Kirjeitten tärkeä aihe on myös ruoka. Ruoka on kortilla, ruoasta on pulaa, maataloustuottajan vilja, liha, maito ja voi ovat tarkassa kontrollissa. Kukaan ei laihduta. Pieni voinkimpalekin ansaitsee äidin eräässä helmikuisessa kirjeessä selvityksen. "--lähetän pian vähän voitakin. Nyt ei ole, kun on juuri loppu, kun annoin Artturille tässä kuussa 600 gr, kun hän on aina pyhät kotoruoassa eikä meijeristä annettu yhtä paljon kun on lyhyempi kuukausi."
Moni leipoja valittelee tuotoksiensa epäonnistumista, mutta joskus saattaa vikaa olla leivonnaisten saajassakin: "Lähetin sinulle viime lauantaina paketin - 14. pv. Siinä oli korppuja, mutta ovat komun makuisia. Se säkki kun silloin toit myllyltä oli niin tuoreita, että komuttuivat. En niistä muuta kertaa enää lähetäkään." Komuttuneiden korppujen kyytipojaksi äiti kertoo kuitenkin panneensa sianpääsylttyä ja vähän voita.
Kotirintamalla on puutetta vähän kaikesta. Työväkeä on vaikea saada, samoin polttoainetta ja koneiden osia. "-- pahnat ovat juuri loppu, kun Valte ei ole saanut sähkömoottoriin sitä johtolankaa mistään ostaa -- kaikki on tällä kertaa loppu", kirjoittaa äiti epätoivoisena marraskuussa 1941. 31.1.1943 äiti selostaa tarkkaan Yrjö Illoisen sankarihautajaisia: "Ruumis vietiin Illoisista asti hevosella. Paavo kulki edellä. Ruumisarkku oli hänen reessään -- sitte seurasi suuri saattojoukko. Kaikki olivat hevosilla, oli 17 hevosta peräkkäin ja kaikki reet täynnä väkeä. Kunniakuja oli muodostettu lotista ja pikkulotista ja pikkupoikiakin taisi siinä olla sekä suojeluskuntalaisiakin." Sotilaat kantoivat arkun kirkkoon,veljet ja muut omaiset kirkosta hautaan. Kansakoulupojat kantoivat seppeleet arkun perässä kirkosta haudalle. Kirkossa pidetyt puheetkin äiti mainitsee, samoin kaksi lehdessä ollutta muistokirjoitusta.
Rintamalle kulkee tieto myös iloisista perhetapahtumista. Eskolan Eeva ja Onni Lankila ovat menneet kihloihin marraskuussa 1941. Jokaisessa kirjeessä kotiväki toivottaa rintamamiehelle Jumalan siunausta ja jättää hänet Korkeimman haltuun. Usein äiti kirjoittaa pitemminkin hengellisistä asioista: " Muista rukoilla Jumalaa, sillä Jumala on rakastanut meitä ja antanut rakkaan poikansa Jeesuksen sovittamaan meidän syntimme Golgatalla. Siihen saat varmasti luottaa, ja Jeesus on esirukoilija meidän puolestamme."

KIRJEET - ARVOKAS PERINTÖ
2000-luvulla on vaikea ymmärtää, millaiset olot olivat sotiemme aikana. Ei ollut helppoa sotatyössä, ei ollut helppoa kotirintamallakaan. Suruviesti saattoi tulla milloin tahansa, arjen askarten hoitaminen tahtoi käydä yli voimien. Voi vain kuvitella, millaisen siteen kirjeet läheisten kesken muodostivat. Vaikka niissä useimmiten kerrottiin arkisista asioista, ne loivat epävarmoissa oloissa tunnun siitä, että vielä on kotiseutu ja koti, johon joskus voi palata. Ruskolaisen Tuorin talon perhearkistossa säilytettävät Vainion perheen kirjeet ovat arvokas perintö. Ne muistuttavat meitä teoista, joiden ansiosta lippu liehuu.

palaa takaisin